Christoph Hein: Vieras, ystävä/Drachenblut/Der fremde Freund

Meikäläisen kärkikirjoja. Saksan epädemokraattisen itäosan puolella kasvaneen papin pojan esikoisromaani 1980-luvulta. Puhtaista väreistä suodattuneen DDR-ilmapiirin sävyttämä henkilökuvaus nelikymppisestä naislääkäristä. Melankolinen, vähän ahdistavakin. Mutta upeaa kieltä.

Luin kirjasta arvostelun joskus 1990-luvun vaihteessa ja taisin ostaa kirjan saman tien. Suomeksi sen luettuani ostin jollain työmatkallani saksankielisen version (josta itäosan Der fremde Freund on kyllä osuvampi nimi kuin länsipuolella nimeksi laitettu Drachenblut). Kirja kertoo vieraantuneisuudesta ja se on peiteltyä kritiikkiä DDR:n tukahduttavasta arjesta, mutta kuvaus pätee kyllä meidän länsiharmauteenkin. Ihme, että tällaista yhteiskuntakritiikkiä on Itä-Saksassa suvaittu julkaista ilman passitusta uudelleenkoulutusleirille!

Kirjan päähenkilö Claudia harrastaa valokuvausta, tapailee Henry-nimistä miestä ja suunnittelee uuden auton ostamista joskus n:n vuoden päästä. Aineellisesti kaikki on OK - "minulta ei puutu mitään, minua on onnistanut, minun asiani ovat hyvin..." -  mutta kirjan läpi käy peitellyn pakahtunut tunnelma; päähenkilö torjuu mahdollisuudet päästää tunteitaan valloilleen, rakastua kunnolla, haluta oikeasti jotain, sitoutua... Claudia kuvaa paljon, kehittää kuvat itse, ja siinä prosessissa kokee luovansa jotain uutta; miettii jopa lapsen synnyttämistä, minkä mahdollisuuden on kuitenkin sulkenut itseltään pois. Että haluaisi lapsen vain "als Ersatz des Ersatzes": jonkun aidomman tunteen - tai sen puutteen - korvikkeeksi. Tuhannet valokuvat - ovatko ne vääristettyä todellisuutta? - ovat hänelle tavallaan omia luomistöitä, ja ne ahdistavat Claudiaa: "Viime aikoina olen alkanut pelätä valokuviani. Ne täyttävät asuntoni kaikki kaapit ja laatikot. Vastaani vyöryy joka puolelta puita, maisemia, ruohoja, peltoteitä, kuollutta, elotonta puuta. Hengetöntä luontoa, jonka olen itse luonut ja jonka alle olen nyt vaarassa peittyä..."

Lopussa Henry kuolee tapaturman seurauksena, ja vaikka suhde on ollut suhteellisen läheinen, Claudia pyrkii ohittamaan senkin nopeasti, siinä täysin onnistumatta. Taas torjuntaa.

Nuorempana pelkäsin aikuisten kiireistä ja monotoniselta näyttävää elämää tarkkaillessani, mitä kaikkea harmaannuttava arki aikanaan tekee; muuttuuko sitä tunteettomaksi? Claudian tilitys kirjan loppusivuilla oli siitä uhkasta  pelottava kuvaus: "Tuollainen järkevyys teki minut riippumattomaksi ja yksinäiseksi. Minä olen älykäs ja parkkiintunut, minä näen kaiken läpi. Minä en ylläty enää mistään. Mikään niistä katastrofeista, jotka minun on vielä kestäminen, ei pane elämääni kokonaan sekaisin. Minä olen varautunut sellaiseen. Minulla on riittävästi sitä, mitä sanotaan elämänkokemukseksi. Toimin niin, että vältyn pettymyksiltä. Haistan herkästi, missä vaara uhkaa. Haistan sen silloinkin, kun se ei uhkaa minua. Ja haistelen sitä niin kauan, että se saattaa uhata minuakin. Olen varautunut kaikkeen, olen varustautunut kaikkea vastaan, minua ei enää haavoita mikään. Minusta on tullut haavoittumaton. Minä olen kylpenyt lohikäärmeen veressä, eikä yksikään lehmuksen lehti ole jättänyt minua suojattomaksi. Tästä ihosta minä en enää kömmi ulos. Tämän läpäisemättömän kuoren sisällä minä kuolen kaipaukseen..."

Käännös on ihan ok, mutta alkukielellä se on kyllä paljon herkullisempi, kauniimpi - ja vielä surullisempi: "Diese vernunft machte mich unabhängig und einsam. Ich bin gewitzt, abgebrüht, ich durchschaue alles. Mich wird nichts mehr überraschen. Alle Katastrophen, die ich noch zu überstehen habe, werden mein Leben nicht durcheinanderwürfeln. Ich bin darauf vorbereitet. Ich habe genügend von dem, was man Lebenserfahrung nennt. Ich vermeide es, enttäuscht zu werden. Ich wittere schnell, wo es mir passieren könnte. Ich wittere es selbst dort, wo es mir nicht passieren könnte. Und ich wittere es dort so lange, bis es mir auch dort passieren könnte. Ich bin auf alles eingerichtet, ich bin gegen alles gewappnet, mich wird nichts mehr verletzen. Ich bin unverletzlich geworden. Ich habe in Drachenblut gebadet, und kein Lindenblatt liess mich irgendwo schutzlos. Aus dieser Haut komme ich nicht mehr heraus. In meiner unverletzbaren Hülle werde ich krepieren in Sehnsucht..."

Christoph Hein on julkaissut muutaman romaanin, näytelmiä ja novellikokoelmia. Romaaneista Tangonsoittaja ja Tien loppu ovat Der fremde Freundin kanssa samaa tasoa, mutta muissa, joita ei ole käännetty suomeksi, en ole päässyt alkua pidemmälle. Novelleissa on kyllä helmiä. Hein on jatkanut samaa kriittisen intellektuellin roolia myös muurin murtumisen jälkeen, nyt liittotasavaltaa ja sen henkistä tilaa kohtaan.