Yksi klassisen progen dinosauruksista, Greg Lake, otti ja kuoli 69-vuotiaana 7.12.
Paljon jäi miehestä elämään. King Crimsonin perustajajäsen ja sen legendaarisen ykkösalbumin In the Court of the Crimson King ("siitä proge alkoi") jälkeen ELP:hen siirtynyt Lake oli pääasiassa laulaja ja basisti, vaan soittelipa kitaraakin.
Itselleni mies tuli tutuksi joskus 1977 vaiheilla, kun näin sattumalta televisiossa Montrealin olympiastadionilla kuvatun ysiminuuttisen Fanfare for the Common Manin. Se kolahti. Usalaisen klassisen musiikin säveltäjän Aaron Coplandin samannimisestä orkesteriteoksesta modifioitu versio alleviivasi progressiivisen rockin klassisia juuria. Kuulemma Copland itsekin ihastui ELP:n versiosta. Muistan, silloin 15-kesäisenä, haltioituneena katselleeni Laken monotonista basson hakkaamista sinfonisen syntikan vetäessä vaikuttavaa melodiaa.
Olen kuunnellut biisiä (samoin kuin alkuperäisteosta) paljon sen jälkeen. Itse asiassa kiinnostuin fanfaarin ansiosta sitten itse Coplandistakin. Hieno musiikkimies hänkin, etenkin Appalachian Spring, se on joka kevään must. Tuo muistumia vuosikymmenten takaa, vaihto-oppilasvuodelta Appalakkien tuntumassa...
Mutta takaisin Lakeen. Miehellä on kaunis biisi nimeltä Lucky Man, 12-vuotiaana säveltämä balladi, joka pääsi ELP:n ekalle albumille. Pidän biiseistä, jotka kehittyvät. Lucky Manissa akustispainotteinen, Laken kauniisti vetämä laulelma vähitellen kasvaa kunnon ryminäksi, urkuri Emersonin revittelemään syntikkaa tai mikä Moog se silloin lie ollut.
Emerson, Lake & Palmerin erityispiirteenä oli klassisen musiikin sovittaminen uusiin kuosiin. Jotkut onnistuivat, fanfaarin lisäksi Mussorgskyn Näyttämökuvia on sairaan hieno kappale, samoin Bartokin The Barbarian. Mutta jotkut ovat taas vaikuttaneet väkinäisiltä.
Laken panos King Crimsonin ykkösalbumilla on myös tärkeä. Progressiivisen rockin ikonostaasiin kuuluva Epitaph on maailmanlopun tunnelmissaan väkevä, samoin 21st Century Schizoid Man. Tuo levy aloitti uuden ajan, 70-luvun kultakauden, jossa sen ajan Mahlerit ja Beethovenit tuottivat yhtä hienoa musiikkia kuin (hiukan) mainekkaammat edeltäjänsä satakunta vuotta sitten...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti